perjantai 14. lokakuuta 2011

Renkaiden vaihdon suurin ongelma naisen kyynisestä näkökulmasta

Papiljotit pipon alla tutisten kiristän auton renkaan muttereita ja valmistelen puolustuspuhetta kavereilleni. Tiedän kokemuksesta, että on vain ajan kysymys, milloin joku heittää säälivän kommentin siitä, että itse vaihdan renkaat. Sääliä en kaipaa. En ylenkatsetta tai kerskumistakaan, kuinka jonkun naisen minulle ikinä kelpaamaton mies vaihtaisi kymmenet renkaat viidessätoista minuutissa ja nainen saisi vain viehkosti hymyillä sen ajan portailla.

Miksi minun pitäisi tuntea häpeää siitä, että teen jotain, josta haluan itse suoriutua? Eikö ole suurta tehdä automaattisesti osaamiansa asioita, eikä odottaa toisen tekevän niitä puolestaan? Vai pitäisikö minun nolostua siitä, että ylipäänsä naisena intoudun konttimaan likaisten Hakkapeliittojen parissa, kun minun odotetaan raspaavan kantapäännahkojani tai selaavan Marttakerhon kotisivuja, jotta osaan koristella synttärikakun oikeanlaisilla marjoilla?
Variksen marjat vai paskan marjat? Kas siinäpä ongelma.

Myönnän, vika taitaa olla minussa! Jokin tässä mättää. En ehkä ole tarpeeksi naisellinen nainen? Huolehdin kyllä hygieniastani ja liikun ihmistenilmoilla laittautuneena, mutta sisimmässäni rehottaa varmasti jokin epäkohta, ja onhan nykyaika antanut jokaiselle ongelmalle diagnoosin. Jos en ole niin kuin suurin osa viiteryhmääni, olen jonkin sortin epänormaali. Olisinko mahdollisesti androgyyni, mietin niitatessani Tae Kwon Do-kursseilta oppimallani potkulla pölykapselin kiinni.

Renkaat vaihdettuani pyyhin suihkupuhdasta vartaloani keittiössä miehen puuskahtaessa häkeltyneenä puurolautasensa takaa ja pälätän tästä ongelmastani. Mieheni katsoo minua kuin vajaamielistä ilmiselvästi kaulan alapuolisen osan jo unohtaneena. Kyllä, minä olen androgyyni - kolmas sukupuoli, jonka piirteet jakautuvat tasaisesti maskuliinisiin ja feminiinisiin, meuhkaan. Sitten katson itseäni alistuneena peilistä ja näen jälleen pelkästään naisen.

Luettuani erään ystävättären postauksen sosiaaliseen mediaan, alan jälleen tuntea iloa siitä, että en periaatteessa tarvitsisi miestä mihinkään muuhun kuin... ja sekään ei ole nykyaikana suuri ongelma.
Lisäksi on hyvin tärkeää saada olla androgyyni juuri tässä ajassa, jolloin rovioita poltetaan vain juhannuksen tai vapun kunniaksi. Juhannuksena minun ei tarvitse pelätä muuta kuin etten nouse veneessä seisomaan ja virtsaa laidan yli. Ai niin, en juo viinaa. Ai niin, olen nainen ja pissin istualtani.

Nyt menen hetkeksi parantelemaan ehostustani ja ostamaan ainekset päivälliseen. Ei tarvinne erikseen sanoa, että feminiininen puoleni rakastaa myös naisellisten näyttöjen antamista arkipäiväisessä elämässä.

Ja jos nyt aivan tosissaan ollaan, ongelmani taitaa olla enimmäkseen se, että en ole vieläkään vapautunut sinänsä yhdentekevästä itseeni kohdistetusta negatiivisesta ajattelusta.

Diagnoosini on siten andogyynisen sijasta pelkästään kyyninen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti