Nokiasta luopumisen tuskaa!

Mitä meillä on nyt, kun Nokiakin on mennyttä, pyörii suomalaisten mielen päällä näinä iltoina.

Ongelma on globaali, sillä vaikka me suomalaiset olemme hiljaa pää hartioiden välissä, niin ulkomaalaisilla on tarve luoda kohdattaessa meihin kaupallinen kontakti oman hyvinvointinsa nimissä.
Mitä nyt huudetaan Soomi-pojalle kanarialaisessa pubissa, kun "Nokia, Nokia, Finland" herättää pelkkiä aggressioita? Riittääkö pelkkä "Räiikköönen, räikköönen" vai ottaako tarjoilija siinäkin ison riskin?
Suomalaisen loma on tätä nykyä helpolla pilattu, jos ei osaa oikeita sloganeita ja pysy ajantasalla. Voisi olla parempi, kun ei sanoisi mitään - jollei vielä tunne Valtteri Bottasta, ja jollei Valtteri Bottas ryssi meidän odotuksiamme. Ja sitähän ei voi tarjoilijakaan vielä tietää.

Maagisen lämpimänä syyskuisena päivänä vuonna 2013 identiteettimme sai kolauksen, joka on suuruudeltaan mallia Nokia 1011. Muistatte varmaan sen mellakkapampun, jonka omistaminen oli aikoinaan etuoikeus, ja joka kaivettiin myhäillen povitaskusta. Ja siihen oli lähes pakko huutaa - jollei kuuluvuussyistä niin näyttävyyden tähden.
Nokia Lumian rinnalla ysäripamppu oli yhtä alkeellinen kuin nykyiset Nokia-puhelimet ovat olleet Applen rinnalla. Jotain oli pakko tehdä.
Oli joko pakko luiskahtaa kaltevalta pinnalta jonnekin huitsin Nevadaan (- miksihän se muuten on Nevada, miksei Arkansas tai Teksas?) tai yksinkertaisesti ottaa kädestä kiinni toista räpiköijää, Microsoftia.

Tätä kirjoittaessani toinen silmäni osui tv-ruutuun ja jähmettyi. Enbuskella oli kädessään pakasta otettu uusin Lumia-malli, jonka hän kääri nopeasti muovikuoristaan ja asetti alasimelle. Sitten alkoi leka heilumaan. Muovinkappaleet lensivät ja Enbusken hiuskarvat heiluivat kuin saranat. Nokian kuolemisen katsominen oli itaralle veronmaksajalle tuskallista. Sitä olisi ollut vielä vaikeampi katsoa, jollei Enbuske olisi huutanut väliin kiitoksia yläasteen liikunnanopettajalle ja joillekin muillekin randomeille tahoille.

Viha sai siis muitakin kohteita kuin varsinaiset yrityskaupat aiheuttivat.

Mistä nokialaisen menettämisessä lopulta on kysymys? Onko pahinta suomalaisen vientituotteen ylpeilystä luopuminen vai sen tunnustaminen, että Suomi ei pysy teknologiakehityksen mukana? Jos Suomella ei ole yhtään Nokian kaltaista lippulaivaa maailmalla, niin mitä sitten?
Niin.
Mitä sitten?

Kenen on syy, kun lapsi häiriköi?

Taas on aloitettu nujakointi siitä, mihin syyttävän sormen tulisi osoittaa, kun lapsi käyttäytyy moukkamaisesti koulussa. Jos syy ei ole koululaitoksen, se näyttää olevan automaattisesti vanhempien.

Pintaa raapaisematta on sekä mahdotonta että loukkaavaa leimata kotia pelkästään siksi, että lapsi häiriköi kerran tai toistuvasti.
On sanomattakin selvää, että lapsen kertomuksen pitäminen absoluuttisena totuutena on silkkaa typeryyttä, eikä siihen kannata yhdenkään vanhemman sortua. Mutta ei pidä myöskään kategorisesti väittää, että vanhemmat ovat syyllisiä lapsen käytökseen, joka voi olla vaikeasti siedettävää ja rajoitettavaa kotonakin.
Usein nämä perheet, joissa lapsen käytös on haastavaa monista selvittämättömistä syistä, yrittävät tehdä kaikkensa. Monesti he hakevat apua kodin ulkopuolelta, kun omia hihoja ei enää ole. Siksi ei ole kovin hedelmällistä tehdä kahtiajakoa hyviin ja huonoihin perheisiin kovin pinnallisilla syillä.

Väite, että ongelmakodissa kasvaa ongelmalapsi on typologiaa. Nämä yhdyssanat eivät liity toisiinsa millään muulla lailla kuin että ne sisältävät osan "ongelma".
Hyvin usein ongelmakoti antaa lapselle väärän mallin toimia yhteiskunnassa, ja siten ohjaa lasta huonoon käytökseen. Mutta on kolme muutakin skenaariota. Täysin sekavista olosuhteista voi kasvaa koulun näkökulmasta oikeanlaisia, kunnollisia lapsia. Nämä lapset ovat hiljaa tunneilla ja menestyvät vähintään kohtalaisesti. Kodeissa, joissa yritetään kasvattaa lasta oikein, voi myös kehittyä sekä koulusiistejä että -siivottomia lapsia.

On vanhempien edesvastuuttomuutta antaa lapsen häiriköidä koulussa. Siiihen on puututtava lain sallimin keinoin. On keskusteltava - tai yritettävä keskustella huoneestaan tyrkkivän, huutavan lapsen kanssa. Joka kerta. Jos tulosta ei synny, voi edes sanoa yrittäneensä kaikkensa.

Yhtä vastuutonta on tehdä yksioikoisia päätelmiä lapsen kotikasvatuksesta, kun opettajalla tulee hänen kanssaan sanaharkkaa.
Jos aina on etsittävä syyllisiä, on myös kyettävä perustelemaan väitteet. Milla tavalla koti on huono? Millaiset ovat vanhempien asenteet, elämäntavat ja resurssit?
Vasta kunnon taustatiedoilla voidaan lyödä vanhempien otsaan ikuinen leima.