Renkaiden vaihdon suurin ongelma naisen kyynisestä näkökulmasta

Papiljotit pipon alla tutisten kiristän auton renkaan muttereita ja valmistelen puolustuspuhetta kavereilleni. Tiedän kokemuksesta, että on vain ajan kysymys, milloin joku heittää säälivän kommentin siitä, että itse vaihdan renkaat. Sääliä en kaipaa. En ylenkatsetta tai kerskumistakaan, kuinka jonkun naisen minulle ikinä kelpaamaton mies vaihtaisi kymmenet renkaat viidessätoista minuutissa ja nainen saisi vain viehkosti hymyillä sen ajan portailla.

Miksi minun pitäisi tuntea häpeää siitä, että teen jotain, josta haluan itse suoriutua? Eikö ole suurta tehdä automaattisesti osaamiansa asioita, eikä odottaa toisen tekevän niitä puolestaan? Vai pitäisikö minun nolostua siitä, että ylipäänsä naisena intoudun konttimaan likaisten Hakkapeliittojen parissa, kun minun odotetaan raspaavan kantapäännahkojani tai selaavan Marttakerhon kotisivuja, jotta osaan koristella synttärikakun oikeanlaisilla marjoilla?
Variksen marjat vai paskan marjat? Kas siinäpä ongelma.

Myönnän, vika taitaa olla minussa! Jokin tässä mättää. En ehkä ole tarpeeksi naisellinen nainen? Huolehdin kyllä hygieniastani ja liikun ihmistenilmoilla laittautuneena, mutta sisimmässäni rehottaa varmasti jokin epäkohta, ja onhan nykyaika antanut jokaiselle ongelmalle diagnoosin. Jos en ole niin kuin suurin osa viiteryhmääni, olen jonkin sortin epänormaali. Olisinko mahdollisesti androgyyni, mietin niitatessani Tae Kwon Do-kursseilta oppimallani potkulla pölykapselin kiinni.

Renkaat vaihdettuani pyyhin suihkupuhdasta vartaloani keittiössä miehen puuskahtaessa häkeltyneenä puurolautasensa takaa ja pälätän tästä ongelmastani. Mieheni katsoo minua kuin vajaamielistä ilmiselvästi kaulan alapuolisen osan jo unohtaneena. Kyllä, minä olen androgyyni - kolmas sukupuoli, jonka piirteet jakautuvat tasaisesti maskuliinisiin ja feminiinisiin, meuhkaan. Sitten katson itseäni alistuneena peilistä ja näen jälleen pelkästään naisen.

Luettuani erään ystävättären postauksen sosiaaliseen mediaan, alan jälleen tuntea iloa siitä, että en periaatteessa tarvitsisi miestä mihinkään muuhun kuin... ja sekään ei ole nykyaikana suuri ongelma.
Lisäksi on hyvin tärkeää saada olla androgyyni juuri tässä ajassa, jolloin rovioita poltetaan vain juhannuksen tai vapun kunniaksi. Juhannuksena minun ei tarvitse pelätä muuta kuin etten nouse veneessä seisomaan ja virtsaa laidan yli. Ai niin, en juo viinaa. Ai niin, olen nainen ja pissin istualtani.

Nyt menen hetkeksi parantelemaan ehostustani ja ostamaan ainekset päivälliseen. Ei tarvinne erikseen sanoa, että feminiininen puoleni rakastaa myös naisellisten näyttöjen antamista arkipäiväisessä elämässä.

Ja jos nyt aivan tosissaan ollaan, ongelmani taitaa olla enimmäkseen se, että en ole vieläkään vapautunut sinänsä yhdentekevästä itseeni kohdistetusta negatiivisesta ajattelusta.

Diagnoosini on siten andogyynisen sijasta pelkästään kyyninen.

Lactose-free sunday!

This morning I was about to leave home without any make up, pulling trousers on while running and swearing. And then remembered, oh - it is sunday. Wrapped my blanket tight around me and smiled. This is the day of doing nothing. At least nothing important. Only thinking is allowed. Somewhat.

If I had not drunk redwine yesterday, I would have difficulties to draw the line. I would probably start by staring at case of chicken and read the ingredients - and be reliefed to comprehend that nothing is changed. Chicken is chicken meat, maybe some spice added. I would probably have eaten the bloody menu already and taking a nap right now.

If and if and if.
If the cows would fly, I would also have milk in my fridge. Low fat milk. Oh, the cow milk is really stodgy, I remembered. And then cheered myself up by believing that flying cows would have one udder for fat-free... Slammed the door and grabbed the chicken case again. What? It said "lactose-free". I smiled a bit and tryed to remember when chicken meat started to be counted as milk products. I must have missed the newspaper that day!

Or is it much worse? What if meat producers are aware of finnish people´s state of mind on sundays? As if they already know, that it is easier to spell every single particle than be scared of the consequences? Think if somebody gulp the legs and only after found out that the terrible flatus might actually be from those. Nothing to do with the saturdays drinking list, nope. If there was not any text saying "lactose-free", it would be possible to blame on the poor dish.

So I had some wine yesterday. I am not the one to phone to the chicken producer with my curlers shivering and ask for texts that do not underestimate finnish intelligence. I am kind of unqualified.

That is why I turn my eyes of the line that says "high-protein" and be happy it is unchanged. Chicken meat is still chicken meat - no matter what the wily box says.

Seksuaalista häirintää

Ei, en minä myy tänäänkään pikkuhousujani, totesin posket rusottavina virolaismiehelle, joka kuvitteli myös perjantain olevan torstain kaltainen unelmapäivä lottoajille, purjehtijoille ja hmmm... niin juu, pervoille.

Jotta kehoni välittäisi paremmin sisäisiä tunnelmiani, käänsin alkkarimiehelle sivuprofiilini. Olisin tarjonnut selkääkin, mutta vastakkaisella suunnalla ei ollut mitään muuta kuin siivouspaperirullia ja ihmesieniä. Aivan turhaa esittää siivousfriikkiä tyypille, joka haluaisi vetää pesemättömät alkkarit päähänsä. He could not care less. Olen siitä varma.
Keskityin siis tuijottamaan blog-spotiani. Sen tyhjää sivua. Tätä vartenhan kiikutin tietokoneen työpaikalle? Ja tällä voin antaa oikeutuksen sen olemassaololle palvelutiskin vieressä? Vain voidakseni tuijottaa ymmyrkkäisenä johonkin, kun limainen kielimies väittää "tukkavansa viejlakin mnjusta".

Ilmoitin olevani naimisissa. Mjita? Se ei riitä selitykseksi. Hänkin on ollut kaksi kertaa naimisissa. Naisen kanssa vieläpä, vaikka osteleekin kirpputorilta kieli poskessa omaan käyttöönsä hepeniä ja korkokenkiä. Mitä oikein kauhistelen? Eihän hän toivonut saada jakaa sänkyä kanssani. Noup. Vain saada ostaa tämän päivän jaloissani hinkkautuneet alushousut.
Hänen lähdettyään jäin miettimään, missä kulkee seksuaalisen häirinnän raja. Ja minkä verran häirinnän kohde on itse vaikuttanut kohteeksi joutumiseensa.

Netistä löytyvän tietosanakirjan mukaan seksuaalinen häirintä on vastenmielistä ja ei-toivottua.
Olen samaa mieltä.
Mistä tavanomaisella järjenjuoksulla varustettu vonkamies sitten erottaa palvelualalla työtään tekevien ihmisten naamasta, koska raja on ylitetty ja flirtti kääntynytkin hävyttömäksi häirinnäksi? Palvelutyöntekijähän hymyilee aina. Sen ainakin odotetaan hymyilevän. Ja ei nyt puhuta minusta. Minä saatan jopa osoittaa ovea. Minulla on siihen oikeus, sillä selkäni takana salaa flirttaileva aviomieheni on tämän puljun päätirehtööri.

Siinä vaiheessa, kun minä pyydän asiakasta poistumaan pyyhenaulakko edellä ovesta, on raja ylitetty selvästi. Sanotaanko vaikka näin, että kalsaripervo teki sen tänään. Minä sanoin hänelle selvällä viron kielellä, että njut ei tule mjitaan ja ala enaa kjusu tuota asiaa. Hän kokosi ostoksensa kainaaloonsa ja häipyi. En panisi pahakseni, vaikkei palaisi enää koskaan. Jos ei aikuinen ihminen näe toisen elekielestä olevansa täysi ääliö, se on vähin erin tehtävä muulla lailla selväksi. Sanomalla suoraan. Yleensä suomen kieli riittää.

Lain mukaan seksuaalinen häirintä on myös asianomistajarikos. Ollakseni suhteellisen iloisesti itsekin läppää heittelevä rouvashenkilö, ei sieraimistani kovinkaan usein ropise herneitä. Minua kyllä miehet uskaltavat lähestyä hauskoilla jutuilla ilman pelkoa häpeällisestä tahrasta muutoin blankossa rikosrekisterissä. Mutta varminta on toki katsoa muutakin kuin kaula-aukkoani, kun niitä hävyttömyyksiä heitellään.

Pitsisen kirkasta päivänjatkoa! Katselkaa taivaalle. Näin syksyisenä myrskypäivänä voi nähdä revontulia. Niitä todennäköisemmin tuuli kuitenkin lennättelee pitsikalsareita, jotka ovat karanneet hikisten pervojen tärisevistä käsistä sen ensimmäisen kerran.